LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tapulin juurelta

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Arkkitehtikilpailu 

Seurakuntavaalit 2018




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto

Uudenvuoden lupaukset

Kuntosalit täyttyvät, hiihtoladuilla on ruuhkaa, jumpat ovat täynnä… Kirkoissa on hiljaista.

Vuoden vaihduttua olemme ehkä luvanneet itselle tai lähipiirille jotakin uutta omassa elämässämme. Olemme varmaan jokainen joskus luvanneet vuoden vaihtuessa jotakin. Itse lupasin viime vuonna, että pidän auton siistimpänä ja venyttelen iltaisin.

Tämän vuoden yksi ja ainoa lupaus on, että puhelinta eikä älylaitteita saa viedä sänkyyn iltaisin, perhe on myös mukana tässä lupauksessa. Alku on ollut lupauksia antava, eikä ole tehnyt tiukkaakaan. Suosittelen kokeilemaan.

Lupauksissa on myös hyvä muistaa armollisuus itseä kohtaan, taikka tehdä sellaisia lupauksia, ettei niitä ole vaikea toteuttaa. Kaverini lupasi olla, lupaamatta mitään.

Kuva: Jussi LeppäläHelppoja lupauksia voisi olla esimerkiksi, kyläilyn lisääminen, ystäville soittaminen useammin, vapaaehtoistyön lisääminen, mahdollisen omanajan mukavasti käyttäminen tai vaikka kirkossa käyntien lisääminen, saahan siellä yleensä aamukahvitkin. 

Lupauksia on helpompi toteuttaa, jos niitä joko lisää tai sitten vähentää.

Vaikka armonvuosi on jo takana olkaamme armollisia itselle ja toisille lupaustemme kanssa. Omat viime vuoden lupaukset pitivät ehkä kuukauden.

Hyvää alkanutta vuotta jokaiselle!

Antti Sakko, Merijärven seurakuntamestari

Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto