LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tapulin juurelta

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Arkkitehtikilpailu 










 


Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto

Isänpäiväsukat

Koko elämä voi mennä isää etsiessä. Näin kävi virolaiselle kirjailijalle Jaan Kaplinskille, joka menetti isänsä aivan pienenä Stalinin vainoissa. Kuusikymmentä vuotiaana Kaplinski kirjoitti kirjeen isälleen, jonka kanssa hän ei ollut koskaan puhunut, jota ei ollut olemassa hänen elämässään. Kirjeestä tuli romaani. Minä puolestani olen saanut omistaa isän kauan ja voin edelleen tavata häntä ja vaihtaa kuulumisia. Isänpäivänä kiitin häntä rohkaisusta ja kannustuksesta, jota olen saanut läpi elämäni. Tiedän ja tunnen, että olen ollut hänelle tärkeä, vaikkei hän ole aina osannut sitä ilmaista. Varsinkin työvuosinaan isäni oli paljon poissa kotoa; milloin kilpailumatkoilla, milloin luottamustehtäviä hoitamassa. Siksi yhteiset kalareissut ja kevätjäällä hiihdot ovat arvokkaita muistoja.

Kuva Kaarina Järven akvarellistaIsän merkitys lapsen itsetunnolle on kiistaton. Niin tytöt kuin pojat kaipaavat isänsä huomiota ja hyväksyntää. Jos isäsuhde on ollut huono, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteesta on voinut tulla osa persoonaamme. Vaille jääminen synnyttää suojamuureja tai selviytymiskeinoja, jotka kaventavat elämäämme. Jotta välttyisimme katkeruudelta, mielen sovinto menneisyyden ja isän kanssa on tärkeää. Tämä tapahtuu pettymyksen, kivun ja surun kohtaamisen kautta. Antamalla anteeksi isän laiminlyönnit katkaisemme kaikki kaunan siteet, joilla olemme kiinni menneisyydessä. Alamme nähdä isämme uudessa valossa ja tuntea uudenlaista läheisyyttä. Silloin isänpäiväsukat tuntuvat vaatimattomalta lahjalta hänelle.

”Ei muuta lahjaa tarvita,
vain armon läheisyys.
Näin meille juhlan valmistaa
Kristuksen ystävyys.”
(Virsi 527:5)

Sirpa Järvelä, Isän tyttö, perheneuvoja


Kuva Kaarina Järven akvarellista

Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto