www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Tapulin juurelta
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Arkkitehtikilpailu 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio

Seurakuntavaalit 2018




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto

Mummona

Varmaan lapsena ajattelin, että en kyllä ole samanlainen kuin omat vanhempani. Mutta näin jälkeenpäin katsottuna, samanlainen taisin olla. Harmittelen monia asioita ja monia sanoja. Jos nyt saisin kasvattaa lapseni tällä tietämyksellä, toimisin monessa asiassa toisin. Onnistuisinko paremmin, se ei ole taattu.

Olen ollut kurssilla, jossa opeteltiin antamaan hampurilaispalautetta. Palautteessa kerrotaan ensin yleistä hyvää olevat asiat, sitten mitä kehitettävää ja lopussa annetaan vielä kannustava loppupotku. Tämä ei kuitenkaan tarttunut käytäntöön.

Viime vuonna Vain elämää ohjelmassa Sanni kertoi, että hänellä on klassinen musiikkitausta. Hän kertoi, että viulu oli soitin, joka sai hänet innostumaan musiikista. Sanni sanoi, että hänen mielestä opiskelu oli luovuutta tappavaa, koska vaikka olisi vetänyt paremmin kuin viime kerralla, niin se virhe poimitaan sieltä. Lisäksi Sanni kertoi: ”En ole soittanut viiteen vuoteen, koska se muistuttaa minua, että en kelpaa.” Hänen sanansa jäivät mieleeni ja ihmettelin, miten noin nuori ja lahjakas voi ajatella, ettei kelpaa.

Tielleni on tullut jo pari kertaa Arja Laurilan runo Mitta:

Lähdin lapsuuskodista selässäni reppu ja repussani mitta. 
Sillä mittasin itseäni.  Ja aina oli tulos: Ei riitä, ei riitä.
Kauan uskoin mittaani. 
Sitten löysin uuden. 
Se sanoi: Riittää, riittää hyvinkin.
Silloin tajusin, mittani oli virheellinen. Sen ainoa lukema oli: ei riitä.
Vein sen takaisin, ja äitini hämmästyi: Ei se virheellinen ole, se on perintömitta ja kulkenut suvussa kauan.

Tultuani mummoksi, olen pohtinut sanoittamista. Nyt minulla on mahdollisuus muuttua ja yrittää opastaa ”rinsessaa” kannustavasti. Yritän huomata, missä lapsi on hyvä ja jättää vähemmälle huomiolle virheet. Jo nyt ”rinsessa” on jättihyvä, koska hän on olemassa. Samoin omat lapseni ovat jättihyviä, koska he ovat olemassa ja olen yrittänyt kertoa heille, miten onnellinen olen heidän olemassaolosta. Saa nähdä opinko huomaamaan ja sanomaan ääneen hyvät asiat…

Merja Heikkinen, IT-asiantuntija
(
Kuva on Willow Tree: Isoäiti –veistoksesta, jonka ostin itselleni muistoksi ristiäisistä)

Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto